Jari Jalava
Aiheet
Hypervirulentti Klebsiella pneumoniae jamuita moniresistenttejä mikrobeja
Klebsiella pneumoniae on gramnegatiivinen sauvabakteeri, jota esiintyy hyvin yleisesti ympäristössä esimerkiksi vedessä ja maaperässä. Se on opittu tuntemaan opportunistina patogeeninä, joka aiheuttaa infektioita lähinnä hoitolaitoksissa huonokuntoisille potilaille ja joka usein hankkii antibioottiresistenssin. K. pneumoniae -bakteerista tunnetaan kuitenkin ns. hypervirulentteja kantoja (HvKp), jotka aiheuttavat erittäin vakavia infektioita perusterveille henkilöille. Näitä kantoja on aikaisemmin esiintynyt erityisesti Aasiassa ja perinteisesti ne ovat olleet hyvin herkkiä antibiooteille. 2020-luvulle tultaessa ne ovat kuitenkin aiheuttaneet ensimmäisiä hoitolaitosepidemioita myös Euroopassa. Lisäksi osa HvKp-kannoista on hankkinut hyvin laajan antibioottiresistenssin. Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus on kehottanut EU:n jäsenmaita parantamaan valmiuttaan torjuta HvKp-kantojen aiheuttamia hoitolaitosepidemioita. Euroopan neuvosto on kesällä 2023 antanut jäsenmaille suosituksen niistä toimista, joihin jäsenmaiden tulisi ryhtyä mikrobilääkeresistenssin (erityisesti antibioottiresistenssi) torjumiseksi. Samalla neuvosto on määritellyt kullekin jäsenmaalle tavoitteet, jotka jäsenmaan tulisi saavuttaa vuoteen 2030 mennessä. Antibioottiresistenssin kohdalla huomio on kiinnittynyt metisilliinille resistentin Staphylococcus aureus -bakteerin (MRSA), kolmannen polven kefalosporiineille resistentin Escherichia colin ja karbapeneemeille resistentin K. pneumoniaen aiheuttamien invasiivisten infektioiden ilmaantuvuuteen. Näiden bakteerien kohdalla resistenssitilanne Suomessa on hyvä Eurooppaan verrattuna, mutta pitkän aikavälin kehitys on kuitenkin huolestuttava erityisesti MRSA:n osalta. Acinetobacter baumannii on gramnegatiivinen opportunisti taudinaiheuttaja, joka harvoin aiheuttaa infektioita perusterveille henkilöille, mutta joka voi aiheuttaa vakavia infektioita heikkokuntoisille sairaalapotilaille. A. baumanniin antibioottiresistenssitilanne on tietyissä osissa Eurooppaa kehittynyt hyvin huolestuttavaan suuntaan. Tilanteen heikentyminen Euroopassa heijastuu myös Suomeen.